markoparviainen-2

Näkyvyys poiki meille yhteydenottoja Suomesta, ja saimme hyödynnettyä sitä myös kv-puolella. Pure Media hoiti kampanjan tosi hyvin. Meininki oli hyvä – ja Jaakko oli todellinen osaaja. Hän haastoi meitä tosi hyvin ja ammattimaisesti. 

MARKO PARVIAINEN
Toimitusjohtaja
Safedo

Safedo

Sisältö Mediakampanja, jonka tarkoituksena oli tukea innovatiivisen ensiaputuotteen lanseerausta Suomen markkinoilla.

Ajankohta Kesä 2021

Toimiala Työturvallisuuden ja ensiapuvalmiuden digitalisointi

Safedo oli kehittänyt uudenlaisen teknologisen ratkaisun työpaikkojen puutteelliseen ensiapuvalmiuteen. Älyensiapukaappi ilmoittaa käyttäjälleen, kun ea-tarvikkeet vanhenevat tai loppuvat. Lisäksi se opastaa niiden käytössä. 

Mediakampanjan tavoitteena oli tuoda Safedolle ja sen lanseeraamalle älyensiapukaapille näkyvyyttä ansaitussa mediassa. Lisäksi tavoitteena oli tukea Safedon profiloitumista modernina medtech-yhtiönä. 

Näkyvyys poiki yhteydenottoja, ja Safedo sai vetoa myös kansainväliseen markkinointiin. 

Uutiskynnys ylittyi kuudessa tavoitteena olleessa mediassa. Medianäkyvyys saavutti monipuolisen yleisön, jonka laskennallinen laajuus oli neljä miljoonaa. Safedo esiintyi kaikissa jutuissa myönteisessä sävyssä. 

Lisää referenssejä

Yhteydet

Tutustu myös Pure Median palveluihin ja ota yhteyttä. Odotamme soittoasi!