Tarinoiden lähtökohtana oli skenaariotyö, jonka visiot koottiin satojen rivien laajuiseen matriisiin. Terho hyödynsi tätä raakamateriaalia neljään jännittävään mutta johdonmukaiseen kertomukseen, joita ei malttanut päästää silmistään ennen kuin ne päättyivät.

ILKKA HAAVISTO
Tutkimuspäällikkö
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

EVA

SISÄLTÖ Skenaariotyön tarinat

AJANKOHTA 2020

TOIMIALA Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

EVA toteutti 2019–2020 laajan skenaariotyön, johon osallistui useita kymmeniä suomalaisia huippuvaikuttajia. Terho Puustista pyydettiin kiteyttämään neljän erilaisen skenaarion tärkeimmät ideat ja visiot neljäksi tarinaksi, joissa ennakoitiin Suomen tulevaisuutta vuoteen 2030 asti.

Skenaariot eivät ennusta tulevaisuutta. Tarinoiksi kirjoitettujen kuviteltujen tapahtumien tarkoituksena on auttaa vaikuttajia ja kansalaisia varautumaan myös sellaiseen tulevaisuuteen, jota syystä tai toisesta emme pysty kuvittelemaan.

Skenaariot auttavat valmistautumaan suunnitelmalliseen toimintaan silloinkin, kun elämä yllättää.

Lisää referenssejä

Yhteydet

Tutustu myös Pure Median palveluihin ja ota yhteyttä. Odotamme soittoasi!