Tämän takia palkka-ale voisi toimia Suomessa

Terho Puustinen 3.2.2014

1. Diesel
2. Päällystetty paperi, kartonki tai pahvi
3. Ruostumattomat teräslevyt
4. Matkapuhelimet ja muut tietoliikennelaitteet
5. Päällystämätön paperi, kartonki tai pahvi
6. Sahatavara
7. Selluloosa
8. Sähkömuuntajat ja taajuusmuuttajat
9. Lääkkeet
10. Lääketieteelliset kojeet ja laitteet

Siinä ovat suomalaisen viennin tärkeimmät tuoteryhmät. Tuorein tilasto on vuodelta 2012, mutta suuria rakenteellisia muutoksia ei ole sen jälkeen tapahtunut. Korkeintaan tietoliikenteen rooli on entisestään kutistunut.

Viennin matala jalostusaste on Suomen talouden suurin ongelma, eivät palkat. Ne tulevat vasta kakkosena.

Palkoista ei tarvitsisi pahemmin huolehtia, jos Suomi olisi Saksan kaltainen hightech-maa, tai edes Ruotsin. Suomi on kuitenkin livennyt massatavaran tuottajaksi. Kansantalouksien taistelussa on vaikea pärjätä saksalaisilla palkoilla, jos myy Saksaan lankkuja ja tuo paluulastissa arvokkaita autoja ja kalliita koneita.

Tämä on vaikea paikka ja vakava oire suomalaisen toimintakulttuurin kriisistä.

Suomalaiset ovat korottaneet palkkojaan 2000-luvulla eurooppalaista huippuvauhtia, käyttäneet miljarditolkulla rahaa tutkimukseen ja kehitykseen, tehtailleet patentteja maailmanennätystahtia ja perustaneet vimmaisesti alueellisia, seudullisia ja valtakunnallisia organisaatioita, jotka ovat toinen toistaan tehokkaampia yritystoiminnan kehittäjiä.

Mitä enemmän olemme puhuneet huipputeknologiasta, sitä enemmän olemme painottaneet bulkkia. Me olemme sössineet tämän homman oikein huolella ja yhdessä.

Varmasti yritysten johtamisessa on tehty virheitä. On ollut lyhyttä jännettä, näköalan kapeutta ja ymmärryksen puutetta, vanhojen rakenteiden puolustamistakin. Monet pomot ovat seurustelleet liikaa sijoittajien kanssa ja laiminlyöneet asiakkaitaan. Kalliit yrityskaupat ovat olleet houkuttelevampia kuin rohkeat omat avaukset.

Omia kuvioita suojellessaan johtajat ovat tulleet vähätelleeksi muun muassa markkinointia, nettiä, verkkokauppaa ja pelifirmoja.

Mutta kaikkein päättäväisimmin vanhaan ovat takertuneet ay-liikkeen ihmiset. Heitä näyttää kiinnostavan lähinnä se, kuinka suuri on tehtaan viimeisen työntekijän viimeinen palkka.

Kyynisyydessä olemme olleet suuria ja uteliaisuudessa pieniä.

Kun tämä kierre alkoi, valtiolla oli mahtavasti pelivaraa. Puskurit on kuitenkin pian käytetty loppuun. Sitä mukaa kun hallitus tekee pieniä säätöjään, kilpailukykynsä menettäneet tuotantolaitokset irtisanovat väkeä tai lopettavat.

2014 on jo seitsemäs vuosi, jolloin Jyrki Katainen joutuu toteamaan, ettei hän uskalla ryhtyä suurempiin rakennemuutoksiin, vaikka johtavat taloustieteilijät tunnustivat niiden tarpeellisuuden jo 2000-luvun ensimmäisinä vuosina.

Mutta tässä ollaan eikä syyllisten leimaaminen korjaa tilannetta. Tarvitaan ratkaisuja.

On vaikea kuvitella, että se mikä palkankorotuksilla tyrittiin, ei korjaantuisi palkkoja alentamalla. Siksi kansanedustaja Sauli Ahvenjärven (kd.) yleisestä palkka-alesta ei ole niin pöyristyttävä kuin miltä se monen mielestä näytti. Tekniikan tohtori Ahvenjärvi ehdotti sunnuntaina Uuden Suomen blogissa viiden prosentin sisäistä devalvaatiota.

5-10 prosentin korjaus vientiteollisuuden palkkatasoon leikkaisi kotimaista ostovoimaa, mutta auttaisi myyntimiehiämme kotiuttamaan monet kaupat, jotka luiskahtavat nyt Ruotsiin tai Puolaan. Palkkojen alentaminen toimisi lomautuksia tai irtisanomia paremmin myös monilla julkisen sektorin alueilla, kuten terveydenhuollossa ja opetustoimessa.

Palkka-alen vaikuttavuuden ja sosiaalisen hyväksyttävyyden takia operaation pitäisi painottua keskituloisiin ja varsinkin suurituloisiin. Tämä on ainoa keino, joka korjaa nopeasti Suomen talouden kustannusrakenteita.

Sisäinen devalvaatio vaikuttaisi talouden fundamentteihin nopeammin kuin työurien pidentäminen ja tasapainottaisi valtiontaloutta varmemmin kuin yhteisöveron alennus. Se olisi varmasti vastuullisempi linjaus kuin nykyinen parempien aikojen odottelun politiikka, joka siirtää tämän päivän ongelmat tulevien sukupolvien veloiksi.

Palkkataso pitäisi säätää sellaiselle tasolle, joka kuvaa paremmin yhteisten aikaansaannostemme ulkoista arvoa.

Samalla olisi hyvä lisätä palkkakehityksen joustavuutta – molempiin suuntiin. Ajatus lineaarisesti kohoavista palkoista on yhtä haitallinen kuin kankeimpien yritysjohtajien unelma sellaisesta firman tuloksesta, joka paranee aina ja kaikenlaisissa olosuhteissa.

 

Kirjoittaja on viestinnän yrittäjä ja Tekniikka&Talous-lehden entinen päätoimittaja, joka pitää Suomen kaikista keleistä.

Kommentit

Terho Puustinen
Terho Puustinen

Kuten myös Hesarin aamuherätys Antti Blåfieldin kynästä:
http://www.hs.fi/paivanlehti/04022014/kotimaa/Yhden+totuuden+ja+monen+va...

Terho Puustinen

Ja vielä tämäkin, Saksan ihmeestä, kiitos vinkistä Mika Maliranta & Elina Yrjölä:
http://www.voxeu.org/article/german-resurgence-it-wasn-t-hartz-reforms#....

Ville Hemmilä

Nyt täytyy kyllä olla eri mieltä.

Suomen talouden merkittävimmät ongelmat eivät liity vientiin, viennin laatuun, vientikilpailukykyyn tai ulkoiseen tasapainoon.

Vaihtotase oli Suomessa vuosia ylijäämäinen, nyt se on palttiarallaa tasapainossa. Viennillä ei ole itseisarvoa. Kansantalouden ei tarvitse viedä kuin tuodakseen. Ylijäämäinen kansantalous vain kerää ulkomaisia saamisia. Suomessa niitä kerättiin vuosia työeläkkeiden katteeksi. Kun eläkkeiden rahastointia kasvatettiin, elintason säilyttäminen, jos nyt sitä mitataan tuontitavaroissa, vaati katteekseen ylijäämäisen vaihtotaseen. Nyt eläkkeiden rahastointi on kääntynyt laskuun. Meillä ei ole kansakuntana tarvetta rakenteelliseen ylijäämään samaan tapaan kuin oli vielä kymmenen vuotta sitten. Tulevina vuosikymmeninä tuontiin on kyllä varaa, vaikka vaihtotase olisi alijäämäinen – kunhan se ei ole sitä liikaa.

Ongelma toki on, iso ongelma. Sisäinen epätasapaino, ei ulkoinen. Yksityinen sektori on ylijäämäinen, mutta julkinen elää rankasti yli varojensa. Julkisen sektorin alijäämä vaikuttaisi myös olevan heikkenevän huoltosuhteen ajamaa ja luonteeltaan rakenteellista. Julkispalveluiden rahoitus vaatisi joo talouskasvua, mutta apuun ei tarvitsisi vanhasta tottumuksesta huutaa vientisektoria. On yksi sykkyrä kasvaako Suomen talous viennin vai kotimaisen vaihdannan kautta.

Toisaalta suurituloisten palkka-ale tuskin hirveästi auttaisi vientiä. Suuret palkat yleensä johtuvat nopeasta työn tuottavuuden kasvusta, minkä mahdollistaa käytännössä vain työpanoksen vivuttaminen pääomalla. Suomen vienti on edelleen pääomavaltaista, ja palkkamenot pienenä menoeränä melko merkityksettömät suhteessa sen todellisiin haasteisiin. Ei tehtaan piippu kylmennyt Kemijärvellä, koska paperimies on ollut liian ahne, vaan siksi koska Kemi on mailman etäisin satama Kiinasta katsoen. Tyhmään paikkaan olivat menneet sen tehtaan perustamaan.

Arvokysymykset sikseen, mutta pienituloisten palkka-ale toimisi satavarmasti paremmin. Se on oikeasti palkkasolidaarisuus, mihin meillä ei ole kollektiivisesti varaa. On paljon todella tärkeitä duuneja, joissa työpanos ei vaan voi skaalautua Supercellin malliin. En tiedä, mutta veikkaisin, ettei opettajalle tai sairaanhoitajalle maksettaisi vapailla työmarkkinoilla kymmenesosaakaan paperimiehen liksasta. On joo suurituloisiakin tehtäviä, joissa palkka-ale ilmeisesti purisi, mutta ovatko ne tosiaan vientisektorilla? Lääkärit ja lakimiehet tulevat näin ammattikuntina ensimmäisenä mieleen. Työn tarjonnan ja koulutuspaikkojen lisääminen noilla aloilla voisi olla hyvä idea.

Terho Puustinen

Kiitos Ville kiinnostavista, rohkeista ja hyvin perustelluista vastaväitteistä! Samaa mieltä periaatteellisella tasolla palkoista - mutta sisäinen devalvaatio ei onnistuisi ikinä, jos suurituloiset eivät osallistuisi. Onhan se nytkin miltei utopia (että korjaisimme elintasoamme jonnekin 2010 tasolle), mutta ilman solidaarisuuspointtia ihmiset eivät avaa ajatuksiaan tälle asialle edes sen vertaa, mitä nyt tekevät. Viennin merkityksestä esittämäsi näkemys on niin mullistava, että se vaatii vielä omalta osaltani pohdiskelua ja kypsyttelyä:)

Ville Hemmilä

Kiitos kauniista kehuista. Toki itsekin kirjoitin palkoista ainoastaan periaatteellisella tasolla. Sen silti väitän, että palkka-ale auttaisi Suomea lähinnä leikkaamalla julkisen sektorin palkkasummaa. Eivätkä ne ihmiset nyt välttämättä ole suurituloisia, vaan heidän tulonsa ovat liian suuret suhteessa tuottavuuteensa.

Ilman suurituloisten solidaarisuutta palkka-ale on varmasti poliittisesti mahdoton (no luultavasti se on sitä muutenkin). Solidaarisuus voi kuitenkin olla liian kallista ollakseen järkevää. Sisäisen devalvaation nettovaikutus on negatiivinen, jos palkka-ale kohdistuu liikaa vääriin ihmisiin ja tappaa kotimaisen kysynnän. Palkkasummalla mitatenhan yksityinen sektori on ikään kuin jo kantanut kortensa kekoon.

http://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/2013/uutinen_007_2013-03-05.html

Mitä tulee tuohon vientiväittämääni, niin suolan kanssa... Isot pojat ovat kertoneet, että oikeasti pitäisi katsoa viennin kotimaista arvonlisäystä tuonnin ulkomaista vasten. Bruttolukuihin perustuva vaihtotase on karkea mittari, se ei takaa kotimaisen ja ulkomaisen arvonlisäyksen olevan tasapainossa, enkä mene takuuseen, että näin on. Sen sanon, että bruttoluvut eivät näytä niin mahdottoman pahoilta, kuten moni vanhan liiton mies antaa ymmärtää.

Vanhentunut mittari on muuten myös viennin jalostusaste. Esimerkki: Norjasta viedään Thaimaaseen katkarapuja. Thaimaasta viedään Norjaan kuorittuja katkarapuja. Kuorituilla katkoilla on kuorimattomia korkeampi jalostusaste, mutta matalampi viennin arvonlisäys, koska arvonmuodostus tapahtuu pääosin alkutuotannossa.

Katkarapuanalogia pätee varmasti ykkösvientituotteeseemme dieseliin, joka tuskin perustuu kotimaiseen raakaöljyyn. Toisaalta vastaesimerkkisi saksalainen auto on Saksan kannalta yhtälailla kuorittu katkarapu. Autojenkin arvonmuodostus tapahtuu yllättävän suurelta osin ulkomaisissa alihankkijoissa. Porschen hiilikuitujarrujen lisensointi on suurempi saksalainen vientimenestys, kuin Porschen autot. Jalostusasteella oli ennen enemmän väliä, kun alihankintaketjut eivät risteilleet nykytapaan yli rajojen.

Alla hyvä kirjoitus.
http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/euro_ja_talous/Rahapolitiikka_ja...

Lisää uusi kommentti