Ennen kaikkea Suomi tarvitsee rakkautta

Terho Puustinen 12.5.2015

TALOUSPAINEET KIRISTÄVÄT suomalaisten hermoja. Mediat, varsinkin sosiaalinen media, täyttyvät pessimismistä ja pinttyneestä mielipahasta. Vika on yleensä jossakin toisessa ja säästää pitää, mutta ei omasta vaan naapurin tai lasten kukkarosta. Suhteellisuudentaju näyttää pettävän useammin kuin toimivan:

Ihmiset joilla on hyvinkin korkea ostovoima, valittavat avoimesti rahojensa riittämättömyyttä. Ostovoiman kasvu jää tänä vuonna 0,2 prosenttiyksikköä viimevuotisesta.

Tuhansia kuoli Nepalissa, mutta pian taas joku kirjoittaa, kuinka kehnoa ruokaa Finnair tarjosi lennolla Barcelonaan. Puolet Suomen kansasta tarttuu tähän epäkohtaan. Valitamme suuressa kuorossa. Edellisellä kerralla tyrmisteltiin lentoemäntien irtisanomisia ja sitä edellisellä pöyristeltiin, kuinka vaatimattomaksi lentoyhtiön tulos jäi.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, ettei oman kylän lentokenttää lakkauteta. Reitti tarvitaan vaikka matkustajat puuttuvat. Eihän sitä koskaan tiedä, jos joku vaikka haluaisi lentää.

 

KYSE EI OLE siitä, etteivätkö ihmiset voisi ymmärtää näiden asioiden yhteyksiä. Kyse on keskustelukulttuurin ja käytöstapojen nopeasta muutoksesta.

Nopeat ja karkeat sivallukset saavat enemmän kannatusta kuin maltillinen ja moniulotteinen ajattelu. Tahalliset väärinymmärtämiset ja liioittelu kuuluvat viestintämme uuteen ytimeen. Ystävätkin johtavat toisiaan harhaan. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan sellaisella tavalla, jota eivät sallisi omille lapsilleen.

Jälkeläisille opetamme, että valehtelu on väärin, mutta Facebookissa suhtaudumme silmiinpistävän tyynesti virheellisiin mutta itseämme hyödyttäviin väitteisiin. Päivällä tuomitsemme koulukiusaamisen – ja illalla lyömme laiskuriduunarin, öky-yrittäjän tai viherpiipertäjän leiman niihin ihmisiin, joiden mielipiteet poikkeavat omistamme.

Millaisen diagnoosin nämä niin sanotut keskustelut saisivat, jos niille tehtäisiin mielentilatutkimus?

Tohtori sanoisi, että potilas on levoton, synkkä ja aggressiivinen. Potilas ei keskity vaan puhuu vuolaasti ennen kuin ajattelee. Omaa toimintaansa hän tarkastelee kriittisesti vain harvoin.

 

TALOUDEN ROOLI korostuu länsimaisessa yhteiskunnassa, kun muut arvot heikkenevät. Kapitalismilla ei ole enää kommunismin kaltaisia vastavoimia. Uskonnot eivät ole pystyneet uudistumaan, eikä filosofiakaan pärjää äänekkäiden huutojen kilpailussa.

Jäljelle näyttää jäävän röyhkeä individualismi, joka maksimoi yksilön oikeudet ja minimoi velvollisuudet. Mutta tämä saattaa – onneksi – olla vain illuusio, näköharha joka vääristää todellisuutta.

Suomella on nyt vähän vaikeampaa kuin 2000-luvun vaihteessa. Suuri osa kansasta on silti säilyttänyt mielenrauhansa ja luottamuksensa. Vaarana kuitenkin on, että mielipahan illuusio alkaa muokata todellisuutta kaltaisekseen.

Tyytymättömyys tarttuu. Masennumme yhdessä, koska entistä useammat alkavat uskoa siihen, että asiat ovat huonosti vaikka suurimmalla osalla asiat ovat hyvin.

Tutkimusten mukaan suomalaisten heimo kuuluu maapallon onnellisimpien kansojen joukkoon. Suomessa tehdään verrattain vähän rikoksia, ja kansalaisilla on hyvät mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun. Terveys paranee ja elinikä nousee. Vesi ei lopu eikä maa järise.

Talouskilpailussakin olemme olleet eteviä. Viimeksi kuluneen sadan vuoden bkt-vertailu osoittaa, että Suomi on yksi maapallon hienoimmista menestystarinoista.

 

MUTTA NYT MENESTYJÄT pelkäävät, että heistä tulee entisiä menestyjiä.

Julkista ilmapiiriä syövyttävää ahdistusta ei kuitenkaan torjuta aina vain edistyneemmällä synkistelyllä. Hajaannusta ei luultavasti torjuta mielipide-eroja tai muitakaan eroja korostamalla eikä varsinkaan niitä liioittelemalla. Repivän väittelyn vastavoimaksi tarvitaan uteliasta keskustelua yhdistävistä ja yhteisistä eduista.

Suomalaisella ne kuitenkin kohtaavat varmemmin toisen suomalaisen kuin ruotsalaisen tai venäläisen kanssa. Tämä on se porukka, jonka kanssa pitäisi oppia taas pärjäämään.

Kylmää järkeä, kovia kompromisseja ja ajattelun joustavuutta tarvitaan varmasti, jotta Suomi selviytyy lähivuosien ongelmistaan. Tarvetta on kuitenkin jollekin vielä suuremmalle. Maa ansaitsee uuden tarkoituksen itsenäisyytensä toiselle vuosisadalle.

Innostavaksi tarkoitukseksi tuskin riittää se, että saavutamme 2,5 prosentin bkt-kasvun tai että kestävyysvaje torjutaan. Mutta miltä kuulostaisi, jos ryhtyisimme kehittelemään Suomesta maailman parasta maata, tai mukavinta, tai hauskinta?

Jos sinusta tällainen pohdiskelu on kevyttä hörhöilyä, niin minä vastaan kysymyksellä: onko sitten parempi että jatkamme kuten tähän asti? Onko meillä ongelma ja jos on, niin miten sitä pitäisi hoitaa?

 

TERVE TALOUS on tärkeä asia. Sen rinnalle tarvitaan kuitenkin muitakin arvoja kuten suvaitsevaisuutta, tasapainoa ja sivistystä. Heikoista täytyy pitää huolta, mutta myös vahvoja kannattaa kuunnella.

Ennen kaikkea Suomi kuitenkin tarvitsee rakkautta. Myötätunto, lämpö ja lähimmäisen arvostaminen tarjoavat yhteistyöhön ja muutosten johtamiseen vahvemman pohjan kuin kyynisyys, sarkasmi ja kiusaaminen.

Lähimmäisenrakkautta voi harjoitella varovasti esimerkiksi tervehtimällä niitä naapureita, joita ei ole tullut ennen tervehdittyä.

Kaupan kassalle voi sanoa jotakin mukavaa. Työkaverin keskeneräistä ideaa voi kehittää eteenpäin (ennen kuin se ammutaan alas). Jos joku unohtaa vilkun kaistaa vaihtaessaan, sen voi antaa anteeksi. Lähimmäisenrakkautta on myös se, ettei kaveria huijata vaikka tämä olisi niin sokea, ettei huomaisi mitään.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat ryhtyneet tekemään tällaisia pieniä muutoksia.

Tulokset ovat rohkaisevia. Lämmin meininki tarttuu. Kyse ei ole teeskentelystä vaan hyvästä käytöksestä ja ihmisyyteen kuuluvasta arvokkuudesta. Ulkoinen turvallisuuskin paranee, kun vaikeampina aikoina painotetaan hieman yhteistä etua omien etujen kustannuksella.

Ensin pitäisi kuitenkin tunnustaa, että muutamat pehmeinä ja vanhanaikaisinakin pidetyt moraaliset arvot kuuluvat kilpailukyvyn kovaan ytimeen.

 

Kirjoittaja on viestinnän yrittäjä, joka tykkää Suomen kaikista keleistä. Tuoreesta uutiskuvasta kiitos Valtioneuvosto/Flickr.com.

Kommentit

Jone

Yksi ongelmaa pahentava tekijä on media, jolle on luonteenomaista preferoda kielteisiä uutisia ja näkökulmia.

Kriittisyyttä ja epämiellyttävien asioiden kaivelua toki tarvitaan, mutta enemmän pulaa on jutuista, joissa nostetaan hyvyys keskiöön eikä turhaan varota myönteisyyttä, vaikka se johtaisikin epäseksikkäisiin "kokonaisuutena meillä menee ihan hyvin" -arvioihin.

Eikun käynnistämään jonkinlaista Hyvän kautta -liikehdintää, Terho. Siis vielä järjestelmällisemmin kuin olet tähän asti tehnyt.

Terho

Pelkään pahoin, että olet oikeassa. Osa median jutuista on räätälöity ruokkimaan ihmisten primitiivistä ällistelyn tarvetta, ja tähän liittyvä osaaminen syvenee edelleen. Eikä media kykene arvioimaan, mikä osa sen ahdingosta on itse aiheutettua, mikä Steve Jobsin syytä ja mikä verottajan. Yritykset tällaisen itsetutkistelun käynnistämiseen eivät tyypillisesti johda mihinkään. Mutta paljon hyvääkin tapahtuu ja hyvyydelle on tilausta, koska suuri osa siitä on totta eikä feikkiä niin kuin kyynikot väittävät. Kiitos kannustuksesta!

Teija

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi! Et voi muuttaa maailmaa, ehkä et edes vieruskaveria, mutta itseäsi voit ja, hämmästyttävää kyllä, se riittää!

Lisää uusi kommentti